TJT2
2024-03-19 06:11:29 UTC
Mitäs jiipeeheinosjuurakot tähän sanoo?
x x x
Suomen valtamedia käy absoluuttista Putin-demonisaation kampanjaa, koska oma
kansa ensin -ajattelua eli patriotismia ei sallita millään muotoa
"solidaarisessa lännen arvoyhteisössä". Kun katsoo faktoja ja realiteetteja,
ymmärtää hyvin sen, että miksi Venäjän selkeä enemmistö seisoo vakaasti
presidenttinsä tukena.
x x
He äänestävät täydellä luottamuksella Vladimir Putinia, koska vuodesta 1999
eli 24 vuoden aikana moni asia heidän elämässään on aivan toisin. Venäjä
kehittyy edelleen, kaikista lännen vastatoimista huolimatta:
Maan bruttokansantuote on kasvanut 11,3 kertaisesti
Osuus BKT:sta per kansalainen on kasvanut 10,8 kertaisesti
Inflaatio on laskenut 10,4 kertaisesti
Kultavaranto on kasvanut 47,7 kertaisesti
Maan velkataakka on laskenut 4 kertaisesti
Eläkkeet maassa ovat nousseet 15,6 kertaisesti
Keskitulot maassa ovat nousseet 15,4 kertaisesti.
Toisaalta meidän tulee huomioida miten Putinin uudelleenvalintaan
suhtaudutaan konfliktin keskellä olevilla entisillä Ukrainan alueilla, jotka
äänestivät vuonna 2022 liittymisestä Venäjän liittovaltioon. Luganskissa
kiersi kaupunkia eilen maanantaina Putinin vaalivoiton vahvistamisen jälkeen
pitkä autosaattue, kun koko kiitollinen kaupunki juhlisti päämiehen
uudelleenvalintaa, reilusti yli 90% luganskilaisten äänillä.
x x x
https://mvlehti.net/2024/03/19/paivan-kuva-miksi-yli-80-venalaisista-aanesti-presidentti-vladimir-putinin-jatkokaudelle/
Ja mitenkäs matematiikan maisteri JiiPee selittää nämä prosentit?
z z z
Venäjä ja Donbass seisoo vahvasti Putinin tukena
Venäjän federaatioon liittyneet entiset Ukrainan alueet, Krimi, Lugansk,
Donetsk, Kherson ja Zaporozhia osoittivat suurilla äänestysprosenteilla ja
voimakkaalla tuella presidentti Putinille olevansa kiitollisia ja
luottavaisia siitä politiikasta, joka antoi edellytyksen Venäjän
interventiolle Ukrainan sisällissotaan ja pysäyttää 17.2.2024 alkanut -
Naton tukema Kiovan joukkojen - suurhyökkäys Donbassissa helmikuussa 2022.
Khersonissa 88,12 prosenttia äänesti Putinia
Zaporozhyessa 92,95 prosenttia äänesti Putinia
Luganskin kansantasavallassa 94,12 prosenttia äänesti Putinia
Donetskin kansantasavallassa 95,23 prosenttia äänesti Putinia
Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zakharova vastasi lännestä kuultuun
vaalien kritiikkiin ja totesi, että Naton ristiretki Venäjää vastaan
voimisti Putinin mahdollisuudet vahvistaa uusi presidenttikausi.
"Länsi itse varmisti Vladimir Putinin historiallisen voiton
presidentinvaaleissa varmistamalla, että Nato nähdään Venäjällä vaarallisena
vihollisena", sanoi Zakharova.
z z z
https://mvlehti.net/2024/03/18/vladimir-putin-voitti-venajan-presidentinvaalit-suurella-enemmiston-tuella/

--
--TJT--
--TJT--